Every child is an artist

maaliaRunsas viikko sitten toteutui yksi pitkäaikaisista haaveistani, lasten satukirjatyöpaja. Järjestimme kaksipäiväisen työpajan, jossa lapset maalasivat, kuvittivat ja tarinoivat omaa satumaailmaa. Tästä kokonaisuudesta taitamme ja painatamme ihan oikean kovakantisen satukirjan. Projekti on vielä kesken, mutta en malta olla jo hehkuttamatta sitä.

Omassa ajatusmaailmassani tämä ihana projekti linkittyy jonnekin yhteissuunnittelun ja luovuuden, luovan lapsen ja tavallaan myös luovuuden johtamisen aihepiireihin.

Lasten luovuus on aivan ihmeellinen asia. En voi muuta kuin ihailla ja hämmästellä lasten kykyä heittäytyä ja nähdä asiat omalla ainutlaatuisella tavallaan. Näimme työpajassa aivan huikeita taideteoksia, monikerroksisia värikylläisiä töitä ja kuulimme ja kehittelimme mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita.

Tavallaan tähänkin asiaan liittyy hieman surullinen alavire. Jossakin kasvamisen vaiheessa myös nämä ihanat luovat olennot kyllästetään kulttuurimme normeilla, loogisilla syy-seuraussuhteilla ja kulttuurimme vallitsevilla konventioilla ja kuvastolla.

Every child is an artist. The problem is how to remain an artist once he grows up. ~Pablo Picasso

Lisää juttua projektista luvassa myöhemmin.

Mainokset

Kylässä Cresensellä

Käyttäjäkokemus- ja palvelusuunnitteluyritys Cresense osallistui Helsinki Design Weekille järjestämällä workshopin 11.9. teemalla “Muotoile asiakaskokemus uudelle tasolle”. Workshop oli hyvin järjestetty ja avasi palvelumuotoiluprosessia mukavan konkreettisella tavalla.photo

Kokeilucasena työstettiin kokemuskarttaa, jonka aiheena oli asiointi vaateostoksilla. Kokemuskarttaan hahmoteltiin asiointikokemuksen palvelupolku, sekä asiakkaan odotuksia ja kokemuksia. Lisäksi pohdittiin mahdollisuuksia asiakaskokemuksen parantamiseen.

Oli mielenkiintoista huomata kuinka runsaasti uusia ideoita ja näkökulmia näinkin vähässä ajassa tehty jäsentely tuotti. Kartta täyttyi nopeasti osallistujien kokemuksista, näkemyksistä, visioista ja ideoista.

Tämä on ehdottomasti yksi syy miksi palvelumuotoilu pesee perinteiset asiakastutkimukset ja asiakaskyselyt 100-0. Ainoa tapa päästä asiakkaan tarpeiden, tunteiden, kokemuksen ja odotusten taakse on ottaa asiakas aidosti osaksi prosessia.

“Don’t judge a man until you have walked two moons in his moccasins” kuten Cresensen alustuspresentaatiossa todettiin.

Lähimuotoilua Helsinki Design Weekillä

Hienoa pöhinää ja kuhinaa kaupunkiin tuova Helsinki Design Week on parhaillaan käynnissä. Eräs (monista) kiinnostavista tapahtumista on Lähimuotoilu-näyttely Teurastamon pihalla. Näyttelyn ideana on esitellä kotimaisia lähellä tuotettuja ja suunniteltuja tuotteita sekä yrityksiä. Yksi näistä on ihana ja ajatuksella laadukkaita tuotteita valmistava HILE. Hileen verstas sijaitsee aivan näyttelypaikan yläpuolella, lähimuotoilua siis tosiaankin.

_MG_9743

_MG_9753

_MG_9747

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähimuotoilu on kutkuttava sana. Ihastuin siihen heti. Sanaan tekee mieli tarrata ja se on kiva sanoa. Jäinkin pohtimaan sitä, mitä muuta lähimuotoilu terminä voisi kattaa. Voisiko termillä kuvata muutakin, kuin lähellä suunniteltuja, tuotettuja tai valmistettuja muotoiluesineitä tai -tuotteita?

Tarkoittaisiko lähimuotoilu esimerkiksi sitä, että asiakkaan tai käyttäjän kokemus huomioidaan tuotekehityksessä jo alusta asti? Tai olisiko lähimuotoilu sitä, että käyttäjän tai asiakkaan tunteet ja tarpeet otetaan tarkasteluun palvelun käytettävyyttä, saavutettavuutta tai houkuttelevuutta pohdittaessa? Vai voisiko lähimuotoilu tarkoittaa sitä, että asiakkaan tai käyttäjän kokemusta hahmotetaan konkreettisesti tuomalla ihan oikea asiakas tai käyttäjä suunnittelun osaksi suunnitteluprosessin eri vaiheissa?

Kuulostaa jotenkin tutulta.

Hei, tämähän on palvelumuotoilua! Pitäisikö palvelumuotoilua siis vastedes kutsua suussa mukavalta maistuvaksi lähimuotoiluksi? Avaisiko lähimuotoilu paremmin palvelumuotoilun luonnetta ja palvelumuotoiltavia asioita kuin arkikeskustelussa vielä usein selittävää alaviitettä kaipaava palvelumuotoilu? Tätä pitää kokeilla.

Palvelumuotoilu = lähimuotoilua!

 

PS.

En ryhtynyt selvittelemään termin alkuperää tai statusta sen syvällisemmin. Pikaisella penkomisella lähimuotoilu-termi vilahtaa ainakin yhdessä Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa vuodelta 2009. Raportissa puolestaan viitataan Turkka Keinosen Design Issues  -artikkeliin keväältä 2009. Lähimuotoilusta tähän viitaten voi siis etsiä lisää esimerkiksi tuolta, varmasti myös muualta.